Vanha

Astui mies, – yksinäinen,
kirkkoon vanhaan.

Asteli käyttävää alttarille,
tuo mies, – vanha ja väsynyt.

Istui penkkiin eturivin,
tuo mies, – kumarainen.

Hiljaisna siinä istuu,
ei virka sanaakaan.

Kelle virkkoisikaan,
tyhjässä kirkossa,
– niin luulisi.

Kädet ristien,
kuin odottaen, toivoen,
hän siinä tovin istuu.

Nousee kyyneleet silmiin,
miehellä hiljaisella.

Kyynelten valuessa poskille,
huulien tapaillessa sanoja,
vaan sanakaan hän ei sano,
– ääneen.

Kuin odottaen, toivoen,
– jotain tapahtuvaksi,
hän siinä tovin istuu.

Hetken se kestää
nousee mies, kumartaa
niin luulla vois,
– kumaraiselta.



Pois, pois, – mennä vois,
pyyhkii kyyneleet,
astelee ovelle.

Avaa oven, – mietteliäänä,
astuu ulos,
– päivään valkeaan,
sulkee oven,
– perässään.

Verkkaisesti hän etenee,
– kirkkopolulla,
kohden tuntematonta.

Kirkko vanha,
jää odottamaan,
– hiljaisuuteen,
– uutta tulijaa.


Kuvattu marraskuussa 2014, Helsingin pitäjän kirkolla, Vantaalla.