keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Syli


Ikää jo tullut on, noin 550 vuotta.


Ota syliisi sun,
vaik' vuodet jo vierineet on.

Ota syliisi sun,
viel' kerran,
vaik' ikää jo tullut on,
hiukset harmaantuneet,
– kasvot rypyissään.

Ota syliisi sun,
vaik' aika jo merkkinsä jättänyt,
– kasvoille uurteisille.

Ota syliisi sun,
sellaisena, kuin olen,
sillä sinua,

– sinua minä rakastan.






Puuvanhus kuvattu Pohjois-Suomessa elokuussa 2014.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015





Yö laskeutuu ylle erämaan,
loistaa kuu, tähdet taivahan.

Koittaa kylmyys pakkasen,
– talvi jo on.

Iskee taivas tulta,
salamoin kirkkahin.

Susi ulvoo yksinäisyyttään,
vasten kultaista kuuta,
– kuin vastausta odottaen.

Vastausta, – ei kuulu, ei.

Vaikenee susi,
niin vaipuu erämaa,

– yön hiljaisuuteen.


Kuvattu syyskuussa 2014, Sodankylän Kakslauttasessa.


tiistai 20. tammikuuta 2015

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Veden ääni 2






Veden ääni, ehkä yksi miellyttävimmistä ja kiehtovimmista äänistä maailmassa.
Ääni, joka liittyy usein myös mielimaisemaan, maisemaan, jossa haluamme olla ja liikkua.
Vesi muodostaa oikeastaan hyvin monia ääniä, solinaa, kohinaa, liplatusta ja kuohuntaa ja mitä kaikkia niitä onkaan.

Ohessa videotiedosto Korson keskuspuiston, Ankkapuiston, koskesta, "Korson koskesta",
jossa vesi kohisi tammikuun 11 päivänä.

Tämä video on nyt toinen julkaistu videoni ja samalla se jatkaa myös kokeilua videoinnista ja niiden muokkaamisesta.
Kohteena oli mainittu "koski" Ankkapuistossa, kävelyreitin sillan alla.

Lisäys julkaisun jälkeen. Videon ei näy, kuten edellinenkään, kovin terävänä koko ruudun näytöllä.
Suoraan sivulta katsottuna (pieni koko), video on kohtuu hyvä.
Syytä siihen en vielä tiedä. Onko se ohjelmavika vai tästä palvelusta johtuva, vaiko oma "moka", vai onko videon pienennys ja siirto sivulle tuoneet tämän ongelma.


Katso myös edellinen video; Veden ääni.

Video kuvattu 11. tammikuuta 2015, Vantaan Korsossa.


perjantai 16. tammikuuta 2015

Huomenna


Huomenna, jos . .., päättyy kaamos koko Suomen osalta. Kaamos, joka alkoi 25.11 Lapin Utsjoella, päättyy Utsjoen Nuorgamilla 17.1, jolloin auringon ensisäteet näkyvät jälleen horisontissa.
Aurinko ei ole näkynyt lainkaan koko vuorokauden aikana Nuorgamissa edellä mainittuna aikana. Kaamos, myös polaariyöksi kutsuttu, on pohjoisimmilla alueilla kestänyt lähes kaksi kuukautta.




Valoa ovat antaneet kuu, tähdet ja revontulet ja nyt mukaan tulee aurinko. Olemme menossa hyvää vauhtia kohden kevättä, kesää ja yötöntä yötä. Vaikka eteläisessä osassa maata talvi kestää vielä,
ehkä parikin kuukautta, pohjoisessa kesää saa vielä odotella kolme, jopa neljäkin kuukautta.


Mutta suunta on valoa kohden. Vanhan kansan mukaan talven selkä taittuu Heikinpäivänä, karhu kääntää kylkeänsä ja että talvennapa, eli sydäntalvi ajoittuu Heikinpäivän ja Paavalinpäivän väliselle ajalle.
Tiedä sitä sitten, vanhalla kansalla oli oma tietämyksensä ja uskomuksensa tässä asiassa, mutta Valon nimipäivänä helmikuussa taistellaan masennusta vastaan, jota myös tämä pimeä vuodenaika aiheuttaa.
Valo, ei pelkästään nimenä, vaan myös oikeasti valona luo ihmisille hyvinvointia.
Valon nimipäivänä on hyvä viettää valonjuhlaa ja toivottavasti kyseinen päivä on aurinkoinen ja vallitsee loistava ulkoilusää. Tätä päivää juhlistaa vielä kuu, sillä yön pitäisi olla täydenkuun aikaa.

Helmikuussa on syytä kuitenkin muistaa, ken ulkona liikkuu, että helmikuu helistää. Eli helmikuussa saattaa olla runsaasti kylmiä aikoja, jopa kovia pakkasia, paukkupakkasiakin. Helmikuu on tilastollisesti kylmintä aikaa vuodesta.


Aurinkoista kevään odotusta!


Lähde- ja lisätietoja: Ilmatieteenlaitos

Kuvattu joulukuun lopussa 2014, Sipoonkorven kansallispuistossa.


tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuva





Kuva - valokuva, aina välillä tulee mietittyä, mikä sen merkitys oikein on.
Kuvia on paljon, niitä käytetään lähes joka tarkoitukseen ja joka paikassa nykyään.
Ennenaikaa kuvaaminen oli tähän päivään verrattuna hankalampaa ja vaikeampaa.
Voi myös sanoa arvokkaampaa rahallisesti.
Samalla se oli myös tietyllä tapaa harvempien ihmisten harrastus ja työ.
Nykyään lähes jokaisella on mahdollisuus valokuvaukseen, koska useimmilla on puhelin "taskussaan".
Ja näissä puhelimissa on poikkeuksetta jonkinlainen kamera mukana.

Myös valokuvausvälineiden kehittyminen vuosien saatossa ja niiden tarjonta
on mahdollistanut laajojen kansanryhmittymien kuvausharrastuksen.
2000 -luvun alku räjäytti "kuvamarkkinat".
Ennen sitä arvioidaan kuvatun noin 85 miljardia valokuvaa, valokuvan keksimisestä lähtien.
Vuonna 2013, valokuvia arvioitiin olevan jo 3,5 biljoonaa kappaletta.
Mitä määrä lienee tänä päivänä olevankaan?
Esimerkkinä, päivittäin ladataan Facebookiin yli 250 miljoonaa kuvaa, joka päivä.




Mutta se mietintä valokuvista. Vuosi vaihtui ja jälleen kerran tuli tarkasteltua omia kuvia, omaa kuvavarastoa, ovatko kaikki kuvat tarpeellisia vai tarpeettomia, mitä pitäisi säilyttää, mitä hävittää?
Samalla kuvia, varsinkin viime aikoina otettuja, katsellessa, heräsi ajatus, että mikä on hyvä valokuva, mikä huono? Mitä kuva kertoo, vai kertooko yhtään mitään? Onko epäterävä kuva huono, huonosta terävyydestään johtuen, vai saako se toisen merkityksen muussa yhteydessä?
Entä kuvan käyttötarkoitus, vaikkapa tuo toinen tähän artikkeliin liitetty kuva, ilotulitus, onko se huono, epäonnistunut ilotulitekuva, vai olisiko sitä parempi tarkastella valoteoksena?
Jos se olisi valoteos, olisiko se sitten hyvä valokuva tai ainakin parempi kuva, kuin ilotulitekuvana?
Entä tuo kaukaisesta kuusta otettu kuva, onko se onnistunut, vai epäonnistunut kuukuva.
Voisiko se peilata maapallon ja tai kuun liikettä jossain toisessa yhteydessä.
Vai onko kuvaajalla sattunut vain jokin virhe kuvatessaan?

Toisaalta, onko ajalla merkitystä valokuvaan, oli se sitten hyvä tai huono, onnistunut tai epäonnistunut? Vanhan kuvan merkitys tulee esiin jo pelkästään siinä, että kuvien määrä on ollut ja on vähäisempi, mitä enemmän ajassa menemme taaksepäin.
Kuvan merkitys on ehkä jopa yhteiskunnallisesti tärkeä osa kulunutta aikaa, historiaa, saati sitten jokaiselle itselleen henkilökohtaisesti.
Entä tämän päivän kuvamateriaali, mikä sen merkitys on nyt ja tulevaisuudessa, piirretäänkö sillä tulevaa maailman historiaa vai ovatko valokuvat vain yksi lisä turhuuksien markkinoilla.



Lähde: luettu 10.1.2015.

Mobiili.fi; 27.3.2013,
Valokuvan keksimisen jälkeen otettu 3,5 biljoonaa valokuvaa, joista 140 miljardia on Facebookissa.
Alkuperäinen artikkeli; iStock. By Getty Images, maaliskuu 2013, Pocketography: the democratization of photography.


Kuvattu tammikuussa 2015, Vantaalla.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Tilasto




Tämä blogikirjoitus on katsaus vuoteen 2014 tai jonkinlainen tilastollinen tilitys kuluneesta vuodesta, kuten viime vuoden alussa kirjoitettu tilastollinen tilitys vuodelta 2013.

Blogin pitäminen alkoi kokeilumielessä 3. tammikuuta 2012, kirjoittamisen jatkuessa edelleenkin.
Blogiin kirjoittaminen oli vuonna 2014 lähes samalla tasolla, kuin vuonna 2013 ja tarkastelujakson aikana 3.1.2014 - 2.1.2015 ilmestyi 96 kirjoitusta. Vuonna 2013 kertyi kirjoituksia 99.
200. kirjoitus tässä blogissa ilmestyi 27.12.2014 ja se oli runo, Sanoja.

2. tammikuuta 2015 mennessä julkaistuja kirjoituksia on kertynyt kaikkiaan 201 (vuosien 2012-13 aikana 105).
Valokuvia nämä kirjoitukset ovat sisältäneet vaihtelevasti nollasta viiteen-kuuteen kuvaan kirjoitusta kohden. Vuonna 2014, julkaistiin 204 kuvaa. Yhteismäärältään kuvia on nyt julkaistu 412 kappaletta.
Muutamaa kuvaa on käytetty toistamiseen ja ne julkaistu kahteen kertaan.
Lisäksi kirjoituksiin on liittynyt toisen osapuolen logoja tai ns. bannereita, jotka ovat kohdistuneet johonkin tapahtumaan tai päivään. Tapahtumiin liittyen, on muutamassa kirjoituksessa ollut liitettynä myös toisen osapuolen tekemiä videoita.
Tässä blogissa ensimmäinen oma video julkaistiin 23.11.2014 ja se on nimeltään Veden ääni.
Video oli kokeilumielessä tehty.

Kirjoitukset ovat liittyneet eri asioihin, luontoon, erilaisiin tapahtumapäiviin, vuodenaikoihin ja säähän. Merkittävin julkaisuaihe, vuonna 2014, oli kuitenkin runot. Runot olivat suurin ryhmäkokonaisuus viime vuonna ja niitä ilmestyi kaikkiaan 33.

Kävijöitä edellä mainitun tarkastelujakson aikana on ollut Google Analytics - seurantaohjelman mukaan reilut kaksi tuhatta yksilöityä kävijää, joista uusia kävijöitä oli yli tuhat. Kävijöistä valtaosa oli Suomesta, mutta vierailijoita on ollut myös esimerkiksi Yhdysvalloista ja useista Euroopan maista sekä Kauko-Idästä.
Viimeisen kuukauden aikana sivuja on avattu suomalaisten vierailijoiden toimesta lähes 600 kertaa ja muun muassa yhdysvaltalaisten toimesta 17 kertaa, venäläisten 12 kertaa ja Singaporesta 2 kertaa.
Viimeisen kuukauden aikana runot ovat olleet luetuimpia kirjoituksia. Ilmestymisensä jälkeen esimerkiksi Sanoja -runoa on luettu 15 kertaa ja Tähti ja Kuutamo -runoa 13 kertaa.
Joulun aikana, tapaninpäivänä, blogin laskurin mukaan, meni 10.000 avatun sivun raja rikki.

KuvaKulmia blogiin liittyy osin myös muut blogini, joista KuvaKerrontaa blogi avautui vuoden 2012 lopulla ja sen alla on ilmestynyt nyt 31 julkaisua. Blogi painottuu pääasiassa valokuviin. 
Alaotsikkona onkin Kuvia ilman sanoja, vai sanoja ilman kuvia.


Se, miten tämä blogi on toiminut ja vastaanotettu, jää yhä osin hämärän peittoon. Edelliseen vuoteen verrattuna joitakin kommentteja kirjoituksista tai niihin liittyvistä asioista on tullut ja ne on julkaistu kirjoituksien yhteydessä.
Myös yksityisesti asioita on kommentoitu, muutamien henkilöiden antamassa palautteessa henkilökohtaisesti.
Itselleni blogi on ollut oppimista asioista, käytetystä tekniikasta, kuin myös auttanut omissa ajatuksissa eri asioissa. Kokeilua se on ollut edelleenkin, mutta ehkä painopiste on siirtynyt enemmän edellä mainittuihin asioihin.
Se, miksi blogeja kirjoitetaan, mitä niillä halutaan kertoa ja kenelle, lienee kirjoittajien oma ajatus.
Tämä koskee myös minun blogeja. Ehkä nämä blogini ovat olleet jonkinlaisia julkisia ajatushautomoja omien ajatuksieni parissa.
Kuten jo viime vuonna mainitsin kirjoituksistani, että ovatko kirjoitukset olleet merkitseviä muille kuin minulle, en kykene sanomaan edelleenkään juuri mitään.



Toivon kuitenkin, että ne vierailijat, jotka ovat kirjoituksiani lukeneet, ovat saaneet niistä jotain omaan elämäänsä, joko kuvien ja tai kirjoitusten kautta. 
Kiitos blogin lukijoille vierailuistanne ja saamastani palautteesta.

Tänään alkaa taas uusi "vuosi" tässä blogissa. Kirjoituksia ja kuvia pyrin laittamaan esille edelleenkin, mutta mitä ne tulevat olemaan ja missä laajuudessa, sen näyttää aika.

Toivotan kaikille blogeissani ja eri sivustoillani vieraileville ja vierailleille

 Hyvää Vuotta 2015.

Viime vuoden vastaava "Tilasto"
 

Kuvattu joulukuussa 2014.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi





Uusi Vuosi alkoi ja vanha siirtyi historian lehdille.
Muuttuuko vuosi 2015 paremmaksi, kuin vuosi 2014.
Sitä emme vielä tiedä, mutta vuoden vaihtuminen on ollut samantapaista, kuin aiemminkin.

Vuoden vaihtumiseen on kuulunut ilotulitus, niin myös nytkin.
Ilotulitus näyttää olevan kansainvälinen tapahtuma vuoden vaihtuessa, uutislähetyksistä päätellen.

Mitä muuta kuuluu vuoden vaihtumiseen, lienee maakohtaista. Suomessa ilotulituksen lisäksi Uuden Vuoden juhlintaan liittyy erilaisia puheita monissa tapahtumissa.
Puheista merkittävin on jokavuotinen presidentin uudenvuodenpuhe.
Juhlatilaisuuksissa, Uuden Vuoden vastaanotoilla, kohotellaan maljoja sekä napostellaan pientä purtavaa. Ruokapuolessa tutuimmat lienevät nakit ja perunasalaatti.






Ylläoleva kuva on ilotulituksesta vuodenvaihteessa Vantaan Korsossa. Kuva otettu viime vuonna, minuuttia ennen vuoden vaihtumista.

Viereinen kuva otettu tänään Vantaalla eräässä juhlatilaisuudessa.

Tämän blogin ja oheisten kuvien myötä toivotan lukijoilleni
mitä parhainta


Uutta Vuotta 2015.