seisoo paikallansa
 |
kaksisataa vuotta
kolmesataa vuotta
ehkäpä alun neljättäsataa
ylväänä yksinäin
auringonpaahteessa
sateessa
pakkasessa
vuodesta vuoteen
Kuvat julkaistu aiemmin tässä blogissa.
Tämä runo on kirjoitettu 12.06.2016
hei, kuuletko
kun haitari soi
- viimeisiä kesäillan säveliä
syksy on jo tuloillansa
illat viilenevät
painaudut vasten rintaani
iho ihoa koskettaa
kuin lämpöä hakien
alla pihlajapuun
-sylikkäin
kunpa lailla lintujen
voisimme lentää pois
maihin lämpimiin
Kuva julkaistu aiemmin KuvaPekan KuvaKerrontaa sivustolla.
soivat kirkonkellot
kertoen
milloin ilosta
milloin surusta
milloin sodasta
milloin rauhasta
kellot - viestivät
rauhaa ja rakkautta
kellot - viestivät
sotaa ja vihaa
kellot - viestivät
elämää vai kuolemaa
kirkonkellot viestivät
elämässä
elämästä ja kuolemasta
Kirjoitin tämän runon vuosi sen jälkeen, eli 24.02.2023, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
Tänään löysin sen, hm, arkistoistani ja julkaisin sen.
yössä valvoen
myötä kaipauksen
tahdon sinua rakastaa
unelmat nuo toteutua vois
vaik uneen aika vaipua ois
- uneen
- aika vaipua ois
viulu vaiennut on ruhtinaan
kuiskaan korvaasi
hiljaa rakkaudesta
- ain sinua rakastan
vaik uneen aika vaipua ois
- uneen
- aika vaipua ois
Puron äärellä
istun puron äärellä
- yksinäin
kuuntelen virran solinaa
se tuo mieleeni
- äänes sun
niin rauhoittavan
katselen veden vihreyttä
se tuo mieleeni
- silmäs sun
joista rakkauden näin
oi rakkaani
jos olisit tässä
- vierelläin
niin rutistaisin sinut
- syliini mun
Runo kirjoitettu 23.08.2016, siellä jossakin puron äärellä.
