lauantai 31. elokuuta 2013

Luonnon päivä






Suomen luonnon päivä



Maamme ainutlaatuista luontoa juhlitaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 31.8.2013.

Idean päivän viettoon on juhlia luontomme tuomaa iloa, oivaltaa sen hyvinvointia edistävä vaikutus.
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toimii Suomen luonnon päivän suojelijana.

Suomen luonnon päivänä järjestetään kymmeniä tapahtumia ympäri Suomea.
Tietoa tapahtumista tapahtumakalenterista  www.suomenluonnonpaiva.fi.

Suomen luonnon päivä tarjoaa mahdollisuuden luoda uutta suomalaista kansanperinnettä.
Suomen luonnon päivästä on pyrkimys tehdä perinne sekä virallinen liputuspäivä.
Luonnon päivää vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna.

Nostakaamme lippu salkoon luontomme kunniaksi.


Lähde: Suomen luonnon päivän -sivusto/tiedotteet. Lisätietoja Suomen luonnon päivästä tästä.





Luontomme on yksi hyvinvointimme lähteistä. Suurin osa suomalaisista kokee luonnon merkityksen tärkeäksi itselleen. Luontoon mennäkseen, ei tarvita monimutkaisia juttuja. 
Suomi on suuri maa, jossa on monenlaisia erilaisia alueita luontokokemusten hankkimiseksi.
On lähiluontoa, kaupunkiluontoa, järvi- ja tunturiluontoa sekä monta muuta. Ja onneksi luonnonsuojelu on kantanut hedelmää erilaisten luontotyyppien suojelemiseksi. Suomeen on perustettu vuosikymmenten aikana useita luonnonsuojelualueita, jotka ovat todellisia kansallisaarteitamme.
Mikä parasta, ne ovat meidän jokaisen tavoitettavissa ja käytettävissä jokamiesoikeuksiemme nojalla. 
Näin ei ole kaikkialla maailmassa.




Siis olkaamme onnellisia luonnostamme ja nauttikaamme siitä. 




 

Vaikka nyt vietämme Suomen luonnon päivää, on vuoden jokainen päivä, luontopäivä. 
Luonnosta löytyy monenlaista tapahtumaa ja tekemistä ympäri vuoden, mitä itse kukin haluamme.
 
 Mikä on sinun luontopäivä  ja millainen se on?

Oheiset kuvat ovat Sipoonkorven kansallispuistosta, joka Selkämeren kansallispuiston kanssa nuorimmat kansallispuistoistamme. 
Molemmat on perustettu vuonna 2011.
Kuvat kuvattu toukokuussa 2012 ja elokuussa 2011.




torstai 29. elokuuta 2013

Erakko







Erakkona istun, illan himmein varjoin.
Tuikun valaisten ikkunain, yön pimeyden.

Varjot puiden piirtyen, laella vaarojen.
Tulet taivain leimuten, taa tunturein.

Hän mennyt on, palaa koskaan ei.
Erakkona istun,
 – yksinäin.






Tänään vietetään erakkojen päivää.
Vietä onnellinen, yksinäinen, hiljainen ja rauhallinen Erakoiden päivä.

 Juhlallisesti kohottaen kuksallinen höyryävää kahvia, kaikille erakoille.

Hermit Day is today. 
Have a happy, secluded, quiet and peaceful Hermit Day.

Solemnly lifting up kuksa of steaming coffee, 
all Hermits.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Erään. ..


. ..talon lyhyt tarina.

Eräänä harmaana, sateisena päivänä seisoi talo keskellä kylää.

Talo 12.08.2013.

Saapuivat purkumiehet ja -koneet paikalle, aloittaen työnsä.
 
Purettavana 14.08.2013

Vaan eräänä aurinkoisena päivänä jäljellä oli vain kaksi kasaa.
 
Purettu 25.08.2013.

Sen pituinen se.


Kuvat: Vantaan Korso muuttaa muotoaan.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kesäyöt




Kesäyöt menneet nuo,
kiihkeät tuulet tuntureiden,
kuumat säteet auringon.




Vain kuvajainen silmies sun,
lompolon pintaan piirtyen,

– kuin tähdet
kirkkain heijastumin,
– valaisevat,
palasilla tuntureiden.



Syksy tullut on.


Kuvat: ylhäältä alas, Muotkatunturin erämaassa, kesäkuussa 2013, Nukkumajoella Inarissa, Sompion luonnonpuistossa, molemmat heinäkuussa 2013.

perjantai 16. elokuuta 2013

Kyyneleet



Jos helminauhaa kyyneleet ois,
siihen iloa, – surua mahtua vois,
täynnään niitä,
– elämän kyyneleitä.


Kuva: Kuvattu 15.08.2013, Vantaan Kuusijärvellä.

maanantai 12. elokuuta 2013

Tuntureilla




Tuntureilla Lapin maan,
katson ympärillein,
– tunnen outoa taikaa,
– näen tenhoa kauneuden,
– koen villiä arvaamattomuutta,

olet lähelläin,
olet ympärilläin,

– kaikkialla.




Kuvissa avautuu näkymiä Otsamotunturin laelta.
Otsamo on 418 metriä korkea tunturi Inarissa.
Kuvattu heinäkuussa, 2013.

lauantai 10. elokuuta 2013

Rautateiden. ..


. ..romantiikkaa. Höyryjunat kulkevat edelleen Suomen joillakin rataosuuksilla, vaikkakin harvakseltaan.

Menneen ajan liikennettä rautateillä voi kokea muun muassa Porvoo - Kerava välillä muutamina päivinä vuodessa, jolloin kuvissa esiintyvä höyryjuna liikennöi museojunana.

Kuvissa esiintyvä höyryveturi on alunalkaen ollut kevyen sarjan tavaraliikenteen veturi, Tk3 numerolla 1168, toimien nykyään Höyryraide Oy:n hyöryjunamatkojen yhtenä vetojuhtana.
Tk3 -sarjan vetureita käytettiin tavara- ja järjestelyjunissa kaikilla rataosilla. Varikoilla veturi toimi tavara- sekä järjestelytehtävissä. Kyseinen veturityyppi oli käytössä myös seisakkeilla pysähtyneissä henkilö- ja sekajunissa sekä ketteryytensä ansiosta monissa vaihtotöissä.




Suhisee, sihisee, puhkuu ja puhisee, välillä pillikin viheltää.

 Veturin valmistaja oli Lokomo Osakeyhtiö Tampereella ja sen valmistusnumero ja vuosi on 164 / 1952. Veturin pituus tenderin kanssa on 16 m ja paino työkunnossa noin 78200 kg.


Entinen ja nykyinen aika kohtaavat.

Suomessa höyryveturiliikenne päättyi 1970 -luvun puolivälissä, diesel- ja sähkövetureiden korvatessa höyryveturit. Ajan kuluessa höyryvetureita museoitiin ja varastoitiin, nyttemmin suurin osa on romutettu. Muutama on kuitenkin säilynyt ja edelleen voimme kokea millaista oli aikanaan junamatkat sen aikaisella huipputekniikalla varustetuissa junissa.

Hyvää junamatkaa, millä junalla sitten kuljettekin.


Tiedot perustuvat Steamrail/Höyryraide Oy:n sekä Wikipedia/höyryveturi verkkosivuihin.

Kuvat ovat Keravalta, kuvattu julkaisupäivänä.

perjantai 9. elokuuta 2013

Sumussa


Kuvattu Vantaalla julkaisupäivän aamuna.


Sumussa kuljen,
vailla ystävää,
vain sumu ympärilläin.

Sumussa kuljen,
vailla rakastettua,
vain sumu ympärilläin.

Näenkö ystäväni,
näenkö rakkaani,
sumussa ympärilläin.

Sumussa kuljen,
yksinäin,
vain sumu seuranain.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Inari



Rakkaani,

Olet viiniäkin vahvempi,
huumaat tuoksullasi,
viettelet äänelläsi,
kutsut katseellasi,
syleilyyn lämpimään,
– olet lähelläin.

Povelles painan pään,
olet lähelläin,
– mutta,

– niin kaukana.


 Kuva: Inarinjärvi, Inari, kuvattu heinäkuussa, 2013.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Sinisiä. ..


. .. hetkiä, Sinulle!

Sinua sylissäni kannan,
yllä sinisen järven aavan.
Vain taivaanranta häämöttää,
sinisenä, maassa tuntureiden.


 Kuva: Inarinjärvi, Inari, kuvattu heinäkuussa, 2013.

perjantai 2. elokuuta 2013

Ohikulkumatkalla


Heinäkuinen yö Rovaniemellä ohikulkumatkalla pohjoiseen. 
Kuvattu Jätkänkynttilältä 18.07.2013, kello 00.03.59.


Jätkänkynttilä, Suomen ensimmäinen tieliikenteen vinoköysisilta valmistui vuonna 1989. 
Sillan pituus on kokonaisuudessaan 320 metriä, pääjänteen ollessa 126 metriä.


Sillan pilareiden päät muistuttavat oikeita jätkänkynttilöitä ja näistä juontuu sillan nimikin.