maanantai 6. heinäkuuta 2015

Runo ja suvi


Tänään, runon ja suven päivänä, juhlapäivänä, joka on myös suomalaisen runoilijan ja kirjailijan Einon Leinon syntymäpäivä. Vietämme juhlaa keskellä suvea, saatamme nauttia auringosta ja runoudesta. Päivä on myös liputuspäivä, jo vuodesta 1998 alkaen.




Runous, eli lyriikka, on kirjallisuuden muoto ja vanhin sen lajeista. Runous alkoi suullisena sanataiteena, siirtyen runonlaulajien mukana toisille runonlaulajille ja kirjoitustaidon kehittyessä, runoja alettiin merkitsemään muistiin.
Suvi, vanha suomalainen sana, joka lienee esiintynyt jo uralilaisessa kantakielessä.
Suvi, suvena, suvella, suvessa, sanaa, missä muodossa sitä käytetäänkin, on paljon käytetty juuri, kun kesästä puhutaan, mutta myös talvesta puhuttaessa.
Vaikka suvella on muitakin merkityksiä, se liittyy useasti juuri luontoon.
Se on antanut osansa myös runouteen ja moniin sävelmiin. Sävelmiin, jotka liittyvät suveen, luontoon ja kesänviettoon ylipäätänsä.
Vuosien kuluessa Suvi on ja on ollut myös etunimeksi annettuna reilulla 14.000 henkilöllä ja se on ollut nimipäiväkalenterissa 1950 -luvun alusta lähtien. Suvin nimipäivä on kesäkuussa.
Suosion nimenä Suvi saavutti huippunsa 1980-90 -luvuilla.

Eino Leino - kirjailija, runoilija, jonka mittava tuotanto on osa kansallista kulttuuriperintöämme, oli synnynnäinen runoilija ja hänen runoutensa on vaikuttanut myös suomalaisen musiikkikulttuurin kehitykseen. Leinon elämästä ja kirjallisesta tuotannosta on tehty myös elokuvia, esimerkiksi elokuvat Ruusu ja kulkuri (1948) ja Pankkiherroja (1993).

Mikä onkaan näin erinomainen luontopäivä, kuin juuri tämä päivä. Kaunis suvipäivä ja runonlausuntaa esimerkiksi tyynen järven rannalla, saunan lämmetessä, koivikon vehreydessä.
Ja jos sattuisi satamaan, lausunta jatkuu vaikkapa saunan verannalla.

Tänään, heinäkuun 6. päivänä, on hyvä päivä viettää suvipäivää ja mikä ettei, suviyötäkin, satoi tai paistoi, luontopäivää parhaimmillaan, lukea tai jopa kirjoittaa, runoja, – luonnonhelmassa.
Keskikesä, sydänkesä, lähestyy, kesän selkä on taittumassa, päivät lyhenevät, mutta nauttikaamme suvesta tänään, – runouden kera.


Sinulle ja vain Sinulle!
Rakkaani,
Olet kuin luonto, jota ilman en voi elää.


Hyvää runon ja suven päivää!


Lähde- ja lisätietoja: luettu 3.7.2015.

Yle Oppiminen, juhlapäivät; Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä 6.7.
Wikipedia, Vapaa Tietosanakirja: Suvi, Eino Leino.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kansallisbiografia - verkkojulkaisu, artikkeli, Marja-Liisa Nevala; 
Leino Eino (1878-1926).*
SKS, Biografiakeskus; *Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, Studia Biographica 4, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1997–, URN:NBN:fi-fe20051410, ISSN 1799-4349.
Väestörekisterikeskus, verkkopalvelu; Nimipalvelu, Etunimihaku.

Kuva julkaistu aiemmin tässä blogissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti