perjantai 31. tammikuuta 2014

Talven. ..


kuvia. .., kuvia kaikennäköisiä 2.




Auringonpaiste vaihtui lumisateeksi päivän kävelylenkillä. Puolen päivän aikaan alkanut lumisade muuttui iltaa kohden hetkeksi jopa sakeaksikin.
Yöllä on luvassa mahdollisesti jopa lumimyräkkä. Etelä-Suomeen on luvassa runsaita lumisateita.
Aamulla nähdään, miten paljon lunta on kertynyt.

Tammikuu on lopuillaan. Tammikuu vaihtuu helmikuuksi, helmikuu helistää.
Sanonta helmikuu helistää, tarkoittaa kovia pakkasia. Jäätyneet vesipisaroiden helmijonot helisevät puiden oksilla helmikuun pakkasissa.
Helmikuu on yleensä vuoden kylmintä aikaa, on kireiden pakkasten aika. Nähtäväksi ja koettavaksi jää, miten kylmää tulee olemaan.
Päättymässä oleva tammikuu oli lähes koko kuun ajan pakkasella koko Suomessa. Pakkasia koettiin -2 -30 C asteen välillä, aina jopa yli -40 C astetta.
Muuten, virallisesti terminen talvi alkoi maan eteläisempien osien kohdalla vasta tänä vuonna, 11. tammikuuta, vaikka se kalenterin mukaan alkoi jo joulukuun alussa.
Pohjoisessa sitä vastoin terminen talvi alkoi osin jo 13.10. Eli talven alkuun on lähes kolmen kuukauden ero maan eri osissa.
 





Oheiset kuvat ovat Vantaan Korsosta, kaksi ylimmäistä puolen päivän jälkeen ja kaksi alimmaista noin kello 15.00 aikaan kuvattuja.

Lähde:luettu 31.01.2014.
Ilmatieteenlaitos, ilmatieteenlaitos.fi

Tarkemmat sää- ja ilmastotiedot;
Ilmatieteenlaitos/ ilmasto





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti