Nostalgiaa

Valkovuokkoja (Anemone nemorosa).

Tänään on vietetty äitienpäivää, joka on Suomessa jo lähes satavuotinen perinne, aurinkoisessa kevätsäässä. Itse asiassa, koko viikonloppu on ollut aurinkoinen ja lämpötilakin on ollut täällä Vantaalla päivällä lähes 20 °C, paikoitellen jopa ylikin.
On ollut mitä hienoin sää viettää äitienpäivää, vaikkapa ulkoillen.

Yllä olevan kuvan myötä kaikille äideille onnittelut äitienpäivän johdosta.

Katso vuoden 2015 blogikirjoitus äitienpäivästä tästä; Äitienpäivä.

Tämän kirjoituksen otsikko on Nostalgiaa. Äitienpäivänä on hyvä miettiä myös mennyttä aikaa, sillä aina ei ole olosuhteet ja asiat olleet näin hyvin, kuin nyt, tänä päivänä.
Kun ensimmäisen kerran Suomessa vietettiin äitienpäivää, noin sata vuotta sitten, oli takana juuri päättymässä oleva sisällissota ja sitä seurasi parikymmentä vuotta myöhemmin talvisota ja jatkosota sekä Lapin sota.

Sataan vuoteen on sattunut paljon vaikeita aikoja, aikoja, joista tänään puhuttaessa ei ehkä aina ymmärretä niitä ponnistuksia ja menetyksiä, joita äidit ovat aikanaan kokeneet ja olleet osallisina.
Äitien on pitänyt selvitä tavalla tai toisella sotien melskeissä, saada osaltaan maa jaloilleen sotien jälkeen, tehdä työtä, samalla huolehtia lapsista, turvata elämän mahdollisuudet tulevina vuosina.

Hr1 1009, "Ukko-Pekka", saapumassa Helsingistä Korson asemalle.

Mutta siihen nostalgiaan. Mistä tämä nostalginen "kohtaus" tuli, mikä sai kirjoittajan ajattelemaan äitienpäivää juuri tuolla tavalla ja millä tavalla se liittyy tähän jälkiosaan blogia?
Syynä olivat omat ajatukset, jotka kiisivät ajassa taaksepäin, höyryjunan pillin siivittämänä Korson asemalla viikonlopun aikana.

Pääkaupunkiseudulla oli viikonlopun aikana havaittavissa historian havinaa. Liikkeellä oli museo- tai miten sitä kutsutaankin, perinnejuna, joka ei ollut mikä tahansa juna. Vaan ihka oikea höyryjuna, sitä parhainta kalustoa, mitä hyöryjunien aikaan Suomessa rakennettiin.
Kysymyksessä oli Hr1, "Ukko-Pekka" eli raskas pikajunaveturi, joka sai lempinimensä Suomen ensimmäisen valtionhoitajan mukaan. Vastaavasti tavaraliikenteessä oli Tr1, raskas tavarajunaveturi, eli lempinimeltään "Risto", erään aikalaisen henkilön mukaan nimettynä.
"Ukko-Pekka" oli Suomen rautateiden suurin ja voimakkain henkilöliikenteen höyryveturi.
Niitä rakennettiin 22 kappaletta ja ne olivat pikajunien tärkeimpiä vetäjiä raskaasti kiskotetuilla radoillamme vuoteen 1963 saakka, jolloin dieselveturit alkoivat vähitellen syrjäyttämään höyryveturit. Höyryjunaliikeenteen päättyminen kaikilta osin kaupallisessa liikenteessä tapahtui vähitellen 1970 -luvun loppuun mennessä, ratojen sähköistyksen myötä.
Höyryjunien kulku kesti noin sata vuotta, kunnes aikaa myöten höyryveturit päätyivät suurelta osin romutukseen.

Ajan kuluessa, historian karttuessa, myös perinteet lisääntyvät, ainakin muutamien sukupolvien ajaksi, kunnes katoavat historian kirjoihin lopullisesti. Toiset perinteet pysyvät yllä ja vahvistuvat, toiset eivät. Koska äitejä tulee olemaan tulevaisuudessakin, niin äitienpäivän viettokin tulee jatkumaan, mahdollisesti. Mutta, höyryjunien kulku ei ole ehkä sellainen perinne, jota nähdään tulevaisuudessa, johtuen monesta syystä. Sellaiset ihmiset, jotka osaavat ja saavat ajaa höyryjunaa, onko heitä tulevaisuudessa? Mene ja tiedä, sen näyttää aika, ajallaan.
Höyryjunat ovat olleet kuitenkin merkittäviä välineitä aikanaan. Ne mahdollistivat liikenteen, ihmisten ja tavaroiden kulun, niin rauhan, kuin sodan vuosina.
Mutta, niiden oli aika väistyä, kun tekniikka kehittyi, . ...

Kuvattu Vantaan Korsossa toukokuussa 2016.