sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Luonnon. ..

. .. monimuotoisuus.

Perinnemaisemaniitty Porvoon Stensbölessä.

Tänään on kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden päivä. 
Voit lukea lisätietoja alla olevien linkkien kautta, joten itse päivästä ei sen enempää.

Luontoa pitää vaalia, jotta se ei tuhoudu ja siihen meillä kaikilla on mahdollisuus, jokainen omalla tavallaan.
Koska emme tule ilman luontoa toimeen, on jokaisen itse löydettävä tapa toimia luonnon hyväksi.
Mahdollisuksia on monia, eikä niitä edes tähän kirjoitukseen saa kaikkia mahdutettua.
Muutaman esimerkin voisi kuitenkin esittää.

Mitä ne tavat voisivat olla?
Katsoa ja tarkkailla mitä ja kuinka paljon syö. Ruoka ja sen tuottaminen on yksi suurimmista haasteista ihmiskunnalle, samalla myös ympäristölle, koska ruoka tuottaa myös monia ongelmia maapallolla.
Esimerkiksi, johon oikeastaan kaikilla on mahdollisuus, välttämällä mahdollisimman paljon ruuan hävikkiä, sillä vuosittain heitämme jopa neljäsosan pois ostamastamme ruuasta.
Toinen asia, mitä kannattaa myös tuumailla, on turha kuluttaminen ja kysyä itseltään ennen ostopäätöstä, tarvitsenko todella ostettavaksi harkitsemaani tuotetta.

Perinnemaisema Porvoon Stensbölessä.

Merkittäviä asioita ovat myös luonnon hyväksi tehtävät erilaiset työt, esimerkiksi vierasperäisten eliöiden poistaminen. Niin sanotut vieraslajit, varsinkin haitallisiksi arvioidut lajit, uhkaavat alkuperäistä luontoa ja sen monimuotoisuutta, kaventamalla alkuperäisten eliöiden elinmahdollisuuksia. Jopa niin, että alkuperäisiä lajeja uhkaa häviäminen kokonaan, vieraslajien tukahduttaessa kasvumahdollisuudet.


Lue vuoden 2015 blogi luonnon monimuotoisuuden päivästä tästä; Luonnon. ..
Lue vuoden 2014 blogi luonnon monimuotoisuuden päivästä tästä; Monimuotoisuus.



Hyvää luonnon monimuotoisuuden päivää, 
elä paremmin, kohtuudella ja ota luonto huomioon.

Kuvattu eilen Porvoon Stensbölessä.


Lähde- ja lisätietoja: luettu 22.5.2016.

Wikipedia, Vapaa tietosanakirja: Biodiversiteetti
Euroopan komissio, Europa Diary Suomi: Minun ympäristöni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti