sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tilasto





Jälleen on päättyneen vuoden katsauksen aika, vai  pitäisikö puhua tilastollisesta tilityksestä kuluneelta vuodelta blogikirjoituksissani. Mene ja tiedä, blogeihin kirjoitus vuoden 2015 aikana väheni, voisi sanoa jopa romahti edellisiin kahteen vuoteen verrattuina. 
Vuosina 2013-14 kirjoitusten määrä on ollut lähemmä sata julkaistua blogikirjoitusta vuodessa, vuonna 2013, 99 kirjoitusta ja vuonna 2014, 96 kirjoitusta.

Sitä vastoin, vuonna 2015, vain 68 kirjoitusta, niiden painottuessa ensimmäiselle vuosipuoliskolle.
Jos vastaavaa aiempaa tarkastelujaksoa käyttäen, eli 3.1.2015-2.1.2016 kirjoituksia on julkaistu 69. Tämä siis koskee tätä nimenomaista blogia, KuvaKulmia, koska aloitin tämän blogin pitämisen 3. tammikuuta 2012.

2. tammikuuta 2015 mennessä julkaistuja kirjoituksia tässä blogissa on kertynyt kaikkiaan 269.
Valokuvia nämä kirjoitukset ovat sisältäneet vaihtelevasti, ei yhtään - viiteen-kuuteen kuvaan julkaisua kohden. Vuonna 2015 julkaistiin kirjoituksissa yhteensä 94 kuvaa, joista osa on jo aiemmin julkaistua. Lisäksi kirjoituksiin liitettiin toisen osapuolen ns bannereita ja logoja sekä videoita, jotka ovat kohdistuneet johonkin tapahtumaan tai päivään.
Vuoden aikana julkaisin myös yhden uuden videon, joka jatkoi edellisen vuoden kokeilua. 
Voit katsoa kyseisen videon oheisen linkin kautta, Veden ääni 2.
Runoja ilmestyi 36 kappaletta, joista yksi oli jo aiemmin ilmestynyt, vuonna 2014 kesäkuussa kirjoituksen Juhannus yhteydessä, katso tästä, Yöttömässä yössä
Vuoden 2015 se ilmestyi kirjoituksen Yötön Yö yhteydessä. 
Kyseisestä runosta on myös versio kaksi, jonka voit lukea tästä, Yöttömässä yössä 2.

 
Kirjoitukset ovat liittyneet lähinnä samoihin asioihin kuin ennen, eli luontoon ja luontoon liittyviin asioihin. 
Selkeä ryhmä, joka on noussut kuitenkin esille, ovat runot, joita oli enemmän kuin koskaan.
Runoryhmässä tapahtui myös merkittävä muutos kohdallani, 
koska kokosin osasta blogin runoja ensimmäisen runo- ja valokuvakirjani, joka ilmestyi 11.11.2015.
Avasin myös uuden blogin, Pekan kirjat, johon kokoan tulevien kirjojeni "uutisia".

 
Kävijöitä oli tarkastelujakson aikana reilu 3.000 kävijää, joista uusia vähän yli 1.000. He selasivat sivuja yli 7.000 kertaa. Kävijät olivat pääosin Suomesta, mutta vierailijoita oli myös muualta, esimerkiksi Yhdysvalloista, Sveitsistä ja Norjasta.




Vierailijat lukivat etupäässä runoja, mutta myös esimerkiksi juttuja riukuaidasta ja perinnemaisemasta luettiin usein.
Hieman yllättäen, oli Elo -runo kovin luettu ja ilmeisesti myös pidetty, koska sitä oli luettu yli 1.300 kertaa, kun seuraavaksi luetuimman kirjoituksen katselukertoja oli vähän yli sata kertaa. Kirjoitus oli nimeltään Riukuaita ja ehkä kyseistä juttua voidaan pitää sillä perusteella myös kiinnostavana.

Kaiken kaikkiaan, kirjoituksissa oli selvä kiinnostus runoihin, koska monet runot olivat saaneet useimpia lukukertoja laskurin mukaan. 
Kymmenestä eniten katsotusta kirjoituksesta oli kahdeksan runokirjoitusta.
Hieman yllätti myös se, että kommentointi lisääntyi, mitä se on ollut aiemmin.

KuvaKulmia blogiin osin liittyvät muut blogini, joista KuvaKerrontaa blogissa oli kävijöitä 160.
Kävijät katselivat kuvakirjoituksia yli 500 kertaa. Kävijät pääosin Suomesta.
Kuvakirjoituksia ilmestyi vain neljä vuonna 2015. Kuvia niissä oli yhteensä 17, joista kaksi aiemmin julkaistua.

Pekan kirjat blogi avautui 20. joulukuuta 2015 ja siinä julkaistiin kaksi kirjoitusta.

Toivotan kaikille blogeissani ja eri sivustoillani vieraileille ja vieraileville

Hyvää Vuotta 2016.

Kuvat julkaistu aiemmin tässä blogissa.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti