keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kukka ja . ..

 

. .. Kukan päivä.

 

Rentukka (Caltha palustris)

Tänään viettävät nimipäiväänsä Kukka, Floora ja Flora (ruotsalainen nimipäiväluettelo) nimiset henkilöt. Heille onnittelut nimipäivän johdosta.
Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa on ja on ollut Kukka -nimisiä henkilöitä alle 716, joista miehiä alle 5,  Floora -nimisiä henkilöitä alle 69, joista miehelle annettuina alle 25,  Flora -nimisiä henkilöitä 185.

Kaikkinensa, tämä päivä on jo nimensä puolesta erinomainen luontopäivä. Päivän nimi viittaa monenlaiseen luontoon liittyvään, kukkiin, kasveihin, kevääseen.
Toki, sää saattaa olla moninainen, mutta kevät etenee kesää kohden ja luonto on ehkä parhaimmillaan juuri nyt. Varhaisen kevään kukkijat ja muut keväiset kukkakasvit alkavat heräämään eloon ja parhaimpaan loistoonsa.
Nyt on hyvä aika tarkkailla ympäristön kehitystä, sen muuttumista, uuden kasvun alkua.


Mutta palataan vielä näihin nimiin. Floora, Flora, latinaksi flos, kukka, floreo, kukkia, oli muinaisten roomalaisten jumalatar, jonka kunniaksi rakennettiin Roomaan temppeli ja vietettiin keväisin floriajuhlia. Katolisessa kirkossa Flora on neljän pyhimyksen nimi.
Suomessa Flora nimi tuli käyttöön 1840 ja Floora 1890. Käännöksenä Florasta, Kukka nimi otettiin käyttöön vuodesta 1929. Nimipäivänä ne ovat aina olleet 13.5.


Luhtalemmikki (Myosotis scorpioides)



Valkovuokko
Historiallisesti Kukanpäivä eli Flooran päivä, 13. toukokuuta, on ollut Suomessa perinteinen ylioppilaiden juhlapäivä. Tosin se on suosiossa menettänyt sijaansa Vapulle. 
Floran päivänä, opiskelijat ovat Helsingissä kokoontuneet 1800-luvun alkupuolella Kumtähden kentälle, nykyiseen Kumpulaan, viettämään keväistä juhlaa. Sittemmin tämä juhla on hiipunut ja sitä on vietetty vaihtelevasti. Merkittäviä kohokohtia ovat ehkä päivän vietoissa eri vuosien aikana olleet  kokoontuminen vuonna 1848, jolloin tapahtumassa esitettiin J. L. Runebergin ja Fredrik Paciuksen Maamme-laulu ensimmäisen kerran. Sen merkitys kansallisen heräämisen kannalta oli suuri, joka johti lopulta Suomen itsenäistymiseen vuonna 1917.
Toinen merkittäväksi luonnehdittava juhla oli vuonna 1948, jolloin vietettiin Maamme -laulun 100 -vuotisjuhlaa, jolloin paljastettiin Maamme -laulun muistomerkki Kumtähden kentällä, Toukolassa.
Mittavana kevätjuhlana voidaan pitää myös vuoden 1998 juhlia, jolloin oli Maamme -laulun 150 -vuotisjuhla, jolloin tätä kansallista pääjuhlaa vietettiin 13.5 Kumtähden kentällä.



Kukkarikasta Kukanpäivää!




Lähde- ja lisätietoja: Luettu 13.5.2015.

Wikipedia, Vapaa tietosanakirja, Kukka. Floora. Flora. Kukka, nimi.

Helsingin kaupungin taidemuseo, www.taidemuseo.fi, Julkiset veistokset, Maamme -laulun muistomerkki
Väestörekisterikeskus, verkkopalvelu/nimipalvelu, Etunimihaku. Kyseessä olevien etunimien tilastot.
Helsingin yliopisto, Almanakkatoimisto, Nimipäivähaku
Helsingin yliopisto, Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta , Maamme -laulu 150.
Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta, Floran eli Kukan päivä 13.5.

Suuri etunimikirja, Pentti Lempiäinen, WSOY, ISBN 951-0-29400-4, kolmas tarkistettu painos, 2004, sivut 90-91 ja 132.


Kuvattu toukokuussa 2013, Vantaan Korsossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti