perjantai 10. lokakuuta 2014

Tänään. ..





on ollut ja on monia merkittäviä aiheita tai asioita juhlapäivään, jotka liittyvät ihmisten elämään. Tästä joukosta kolme asiaa nousee erityisen tärkeänä blogin pitäjän mieleen. Mutta. ..,
miksi ja mitä tekemistä niillä on esimerkiksi valokuvauksen ja luonnon kanssa tai ylipäätään kirjoittamisen aiheena tässä blogissa.












Maailmahan on täynnään aiheita, joista kirjoitetaan ja niitä luetaan jokaisen oman arvomaailman mukaan. On ihmisen omassa valinnassa, mitä haluaa lukea.
Toisaalta, kirjoittaja tekee tietyn valinnan kirjoituksiinsa, oman kiinnostuksensa pohjalta. Niin tässäkin blogissa, tässä ja tänään.







Eli, tänään on valittu aiheiksi nuo kolme asiaa, jotka näen tärkeinä ja jotka myös liittyvät, ei pelkästään kirjoittamiseen, vaan myös luontoon ja valokuvaukseen, jos ei aivan suoraan, mutta kuitenkin jonkinlaisena "välineenä" ihmisen hyvinvoinnissa.
Vaikka tämä päivä on näiden asioiden nimetty juhlapäivä, niiden merkitys ei pysähdy vain tähän päivään, vaan asiat ovat olleet ja ovat aina läsnä, myös tulevaisuudessa.

Päivän aiheet ovat; Aleksis Kiven päivä, joka on samalla myös suomalaisen kirjallisuuden päivä, Maailman mielenterveyspäivä, sekä Roosa nauha -päivä.




Aleksis Kivi

Suomalaisen kirjallisuuden uranuurtaja, joka oli ensimmäinen suomalainen ammattikirjailija.
Hänen syntymäpäivänsä on vakiintunut liputuspäivä.

Luku- ja kirjoitustaito - Hyvinvointia Elämään!
  

Katso lähde- ja lisätietoja -kohdassa olevien linkkien kautta lisätietoa Aleksis Kivestä ja kirjallisuuden päivästä.



Mielenterveyspäivä

Maailman mielenterveyspäivä on vuosittainen tapahtuma ja sitä vietetään lokakuun 10. päivänä yli sadassa maassa. Päivää on vietetty vuodesta 1992 ja sen avulla halutaan herättää keskustelua muun muassa henkisen hyvinvoinnin edistämisestä ja mielenterveyden ongelmien ehkäisemisestä.

Mielenterveys - oikeus henkiseen hyvinvointiin! On Meillä Kaikilla!


Katso lähde- ja lisätiedoissa olevien linkkien kautta lisätietoa mielenterveydestä.


Roosa nauha

Roosa nauha -päivä  ja -keräys ovat Syöpäsäätiön kampanja kotimaisen rintasyövän tutkimustyön ja neuvonnan tukemiseksi. Tämä syöpämuoto on yleisin naisiin kohdistuva syövän laji.
Kampanjan tunnus on vaaleanpunainen tietoisuusnauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman.
Vaikka tässä kirjoitetaan rintasyövästä, kirjoitus koskee kaikkia syöpämuotoja, joita on lukuisa määrä.
Syöpä on monella tapaa vakava sairaus ja se koskettaa meitä kaikkia ihmisiä, myös niitä, jotka eivät sairastu itse tautiin.

Yhteistyöllä - elämässä!


Katso lisää tietoja Roosa nauhasta ja eri syöpälajeista alla olevien linkkien kautta.
Roosa nauha -tekstissä olevat linkit ohjaavat Roosa nauha -sivustolle sekä Wikipediaan.


Mutta. ..,
miksi ja mitä tekemistä. ..

Niin, luonto, valokuva, kirjoitus, miten ne liittyvät edellä mainittuihin tapahtumiin, juhlapäivään ja tähän blogiin? Hm, ehkä palaan näihin tulevissa kirjoituksissani lähiaikoina.
Sitä ennen voi tutustua erinomaiseen Syöpäsäätiön Enemmän Synttäreitä -sivustoon. Linkki alla.
Sivustoa tarkastelemalla, ehkä voi aavistaa osin, mitä edellä olevalla kysymyksellä tarkoitetaan.


Lähde- ja lisätietoja: luettu 10.10.2014.
Yle, Yle oppiminen/juhlapäivät, Aleksis Kiven päivä.
Suomen Kirjallisuuden Seura, Biografiakeskus, Kivi, Aleksis.
Suomen Kirjallisuuden Seura, Tiet lähteisiin - Aleksis Kivi.

Suomen Mielenterveysseura, Etusivu.
Suomen Mielenterveysseura, Maailman mielenterveyspäivä, Maailman mielenterveyspäivä 2014.

Syöpäsäätiö, Etusivu.
Syöpäsäätiö, Roosa nauha -päivästä.

Syöpäsäätiö, Enemmän synttäreitä.



Kuvat kuvattu lokakuussa 2014.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti