maanantai 27. lokakuuta 2014

Nallepäivä




Nallepäivä, hm, nallepäivä, onko päivä luontopäivä? Kyllä, – voi sen niinkin sanoa, karhuja on luonnossa ja niitä nimitetään joissakin tapauksissa myös nalleiksi.
Niin tai näin, karhulla on monta nimitystä. Lempiniminä on käytetty muun muassa nallea, otsoa ja mesikämmentä.

Mutta se nallepäivä? Miksi juuri tämä päivä on saanut nimekseen nallepäivä, vieläpä oikein kansainvälisessä mitassa?
Nallepäivän synty sai alkunsa 1900 -luvun alkupuolella, tarkemmin vuonna 1902, jolloin Yhdysvaltojen silloinen presidentti Theodore (Teddy) Roosevelt (Yhdysvaltojen 26. presidentti), osallistui karhujahtiin, mutta kieltäytyi ampumasta karhunpentua.
Tämä sai runsaasti julkisuutta ja tapahtumasta julkaistiin myös pilakuva. Pilakuvan ilmestyminen sai paljon huomiota yhä uudelleen ja uudelleen ja se siivitti teddykarhujen (nallekarhujen) esiinmarssia.
Pian alettiin lelunalleja kutsumaan teddykarhuiksi presidentin etunimen mukaan.
Syntyi idea teddykarhusta. Nallepäiväksi tuli sittemmin presidentti Rooseveltin syntymäpäivä, joka on 27.10. Hän syntyi vuonna 1858.

Siitä alkoi teddykarhujen maailman valloitus, mikä jatkuu edelleen. Ajan kuluessa ilmestyi vuosien mittaan myös monia satuhahmoja, esimerkkinä Nalle Luppakorva, Ti-Ti Nalle, Nalle Puh, Karhuherra Paddington ja Maailman vahvin Nalle.
Syntyi sarjakuvia, lasten kirjoja ja ohjelmia, kuin myös lauluja.
Monet muistanevat vielä lastenlaulun, Teddykarhujen huviretki ((alun perin Teddy Bears' Picnic vuodelta 1907), jonka suomeksi esitti ensi kerran vuonna 1953 Kipparikvartetti.

Jokainen meistä tietää, millainen nallesta itseasiassa sittemmin tulikin, tästä kaikkien lasten unelmalelusta. Nallekarhu, pehmokarhu, on ehtinyt jo vanhuuden ikään, onhan se jo reilut 100 vuotta vanha, mutta kuitenkin niin nuori, joka syntyy aina uudelleen ja uudelleen.

Nallepäivänä muun muassa monet kirjastot kautta maan järjestävät erilaisia tapahtumia nallepäivään liittyen.

Nallekarhua pidetään universaalina rakkauden ja välittämisen symbolina.


Lähdetiedot: Wikipedia, Vapaa Tietosanakirja, luettu 26.10.2014.

Theodore Roosevelt
Teddykarhu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti