maanantai 26. toukokuuta 2014

Kevään. ..


 kuvia. .., kuvia kaikennäköisiä 5.

Tammen uudet lehdet.
Tämä julkaisu on kevään viimeinen Kevään kuvia kaikennäköisiä kirjoitus.
Seuraavat ovatkin jo kesän kuvia, sillä kalenterin mukaan siirrymme kesään muutaman päivän kuluttua.

Kevät on edennyt varsin vauhdikkaasti. Lähes koko maassa on terminen kevät jo alkanut ja lumet sulanneet melkein kaikkialta.
Lunta on vielä käsivarren suunnalla, jossa sitä oli tämän päivän säätietojen mukaan jopa 73 cm sekä paikoin eräissä osin Lappia.



Suo-orvokki.
Osassa maata, noin Kajaani-Oulu linjalle asti on myös terminen kasvukausi alkanut. Ahvenanmaalla se alkoi 12.4 ja lähes Oulun korkeudella 10.5.

Viime päivinä ovat lämpötilat kivunneet yli hellerajan useilla paikkakunnilla. Tänä keväänä onkin mitattu yli 30 asteen lukemia, 19.5 Heinolassa ja 24.5 Mikkelissä. Suomessa hellerajana pidetään 25,1 celsiusastetta. Toisaalta, vielä pakkanenkin kolkuttelee ovia, esimerkiksi 5.5 Kittilässä mitattiin yli 16 pakkasastetta ja tänään Kilpisjärvellä lähes 5 astetta pakkasta.


Kuusen nuori verso, kuusenkerkkä.
Kuusenkerkät ovat juuri nyt parhaimmillaan ja sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja. Kerkistä on valmistettu siirappia ja sitä on käytetty perinteisesti yskänlääkkeenä sekä keuhkoputkentulehduksien hoidossa. Kuusenkerkkien pureskelun on myös uskottu vaikuttavan muun muassa suun sekä hampaiden hyvinvointiin sekä flunssaan.
Onpa sitä käytetty myös alkoholin ja oluen maustamiseenkin.



Huomaa, että kuusenkerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, vaan keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.



Ahomansikka.

 

Lisää kevätkuvia voit katsoa osoitteesta; http://kuvakerrontaa.blogspot.fi/2014/05/kevatkuvia.html

Lähdetiedot: luettu 26.05.2014.
Säätiedot Ilmatieteenlaitos; Ilmasto, vuodenaikojen tilastot/kuukausitilastot sekä tämän päivän säätiedot.

Kuvattu toukokuussa 2014, Korson Ankkalammella, Vantaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti