lauantai 8. lokakuuta 2022

On täysikuu


On täysikuu


yö lumoaa
on täyden kuun aika
– juuri nyt

yö lumoaa
vaik taivaalla loistaa täysikuu
Sinä olet minun täysikuu

täyden kuun taivaalla näen
mut Sinua en
vaik vieressäni seisot
ja äänesi kuulen
 

käteni hapuilee vierustaa
vaan ei löydä etsimäänsä
missä olet oi Armaani

yö lumoaa
oliko se sittenkin vain unikuva
haaveilua valveunien maailmassa

yö lumoaa
on täyden kuun aika
– juuri nyt

 

 

 Seuraava täysikuu on 9. lokakuuta 2022, kello 23.54,

eli tämä kirjoitus on julkaistu noin vuorokautta ennen.

Kuvat julkaistu aiemmin tässä blokissa.

maanantai 3. lokakuuta 2022

Junaa odotellessa

 

painauduimme vasten
– toisiamme
junaa odotellessa

Sinä suloinen sylissäni
surusta vai onnesta itkit
vaik muuta sanoit
– syyksi itkullesi

Sinä suloinen sylissäni
olitko surullinen
– lähdön haikeudesta
ku kuivaisin kyyneleesi
– pois poskiltasi

Sinä suloinen sylissäni
olitko onnellinen
– yhdessä olostamme
ku kuivasin kyyneleesi
– pois poskiltasi

Sinä suloinen sylissäni
silmäsi loistivat
– rakkaudesta

Sinä suloinen sylissäni
juna tuli ja – meni
yksin jäin laiturille
– kaipuuni kanssa

Sinä suloinen sylissäni
olisitpa sylissäni nyt
…

Sinä suloinen sylissäni

                                                                       – olet ajatuksissani

 

Kuva julkaistu aiemmin tässä blogissa.

perjantai 30. syyskuuta 2022

Tuskien taival

Mik onkaan tää ahdas tunne rinnassa

ku sydän tuskasta salamoi

kyyneleistä

jotka sammuttavat kaipuun paloa

epätoivon vallatessa mielen

 

on ihmisellä ikävä toisen luo

ikävä toisen luo


Rakkaus

rakastitko eilen
rakastatko tänään
rakastatko vielä huomenna

entä tulevaisuudessa

kysymyksiä joihin on alati vastattava

rakkaudessa tulee – uskoa itseen ja toiseen
toiveisiin
unelmiin

ja kaikista tärkeimpään

itse rakkauteen

yhdessä

Syksyinen kaira

 niin hiljainen on syksyinen kaira 

ei kuulu linnunlaulua selkosilla
ei kurkien, ei joutsenten
vain tuuli henkäilee hiljaisesti kiveliöllä

 

askeltaa vaeltaja vaitonainen
kulkija kumarainen
painavin askelin pitkosta

poimii sieltä täältä hillan suuhunsa
mietteissään

”olisipa vasu mukana nyt
hillaa poimisin armaalleni”

 

mut matka jatkuu
minne mahtaa päättyvän
– oman armaan luokse

sitä ei tiedä kulkija kumarainen
tuo vanha vaitonainenkaan
– vielä

selkosen hiljaisuus ympärillään
– hän huokaa yksinäin

”mik onkaan elämän tarkoitus”

 

niin hiljainen on syksyinen kaira
vain tuuli henkäilee hiljaisesti kiveliöllä