niin hiljainen on syksyinen kaira
ei kuulu linnunlaulua selkosilla
ei kurkien, ei joutsenten
vain tuuli henkäilee hiljaisesti kiveliöllä
askeltaa vaeltaja vaitonainen
kulkija kumarainen
painavin askelin pitkosta
poimii sieltä täältä hillan suuhunsa
mietteissään
”olisipa vasu mukana nyt
hillaa poimisin armaalleni”
mut matka jatkuu
minne mahtaa päättyvän
– oman armaan luokse
sitä ei tiedä kulkija kumarainen
tuo vanha vaitonainenkaan
– vielä
selkosen hiljaisuus ympärillään
– hän huokaa yksinäin
”mik onkaan elämän tarkoitus”
niin hiljainen on syksyinen kaira
vain tuuli henkäilee hiljaisesti kiveliöllä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti