pimeys äänetönnä huokaa
valoa tuokaa
on aika aamunkoin
yön hiljaisuus väistyvi
alta aamun askareiden
mitä päivä tuo tullessaan
sitä ei tiedä vielä kukaan
ehkä ilta on…
pimeys äänetönnä huokaa
valoa tuokaa
on aika aamunkoin
yön hiljaisuus väistyvi
alta aamun askareiden
mitä päivä tuo tullessaan
sitä ei tiedä vielä kukaan
ehkä ilta on…
![]() |
| Kuva julkaistu aiemmin tässä blokissa |
rannalla
rannalla istuen yksinäin
toiveitaan aatellen
unelmiinsa vajonneena
mielitiettyänsä kaivaten
katse kaukaisuudessa
ajatuksiaan etsien
mielenrauhaan pyrkien
milloin rakastettu palaakaan
jo kohta
pimeys laskeutuu maisemaan
haparoiden vaeltaa katse
taivaanrannassa pimenevässä
häilyvä piina mielen murtaa
sen sanoiksi pukee
”oi rakastettuni älä pakene
tule luoksein
tule luoksein
– tule luoksein
hapiasti”
Ihmisillä
tulisi olla
uskoa elämään
toivoa elämiseen
rauhaa ja rakkautta
– elämässä
koska
Elämä
– antaa paljon
mutta se myös ottaa
– aina omansa
kuolemalla
Runo kirjoitettu alunperin 04.07.2016.