Vaeltaja

Vaeltaja vanha, vaitonainen
keinolla kulkevi,
metsässä suuressa,
kohden,
– aapaa ääretöntä.

Vaeltajan katse kohoaa,
keinosta juurakkoisen.
 

Tähyilevi kauas,
– pitkälle horisonttiin.

Siellä häämöttää tunturi,
– taivasta tavoitellen,
– määränpää, – kenties.

Ei sitä ehkä tiedä vaeltajakaan,
tuo vanha ja vaitonainen.

Raskas taakka kannettavanaan,
etenee aavalla aukealla,
kohden tunturia,
– murhe mielessään,

upottavassa suossa,
hitaasti rämpien,
– kaipaus rinnassaan,
kuin aavistus jostain,
– tulevasta,
– elämästä vai kuolemasta.

Vaeltaja vanha, vaitonainen
jatkaa vaellustaan,

– kukaties ikuisesti,
– mielessään,

– ikävä ihmisen, on toisen luo.