Elämän. ..

. ..kiemuroita,

kiemuroita moneksi. Mikä suunta on milloinkin, siis elämällä. Kasvetaan, kunnes kuihdutaan. Välillä mutkia matkassa, kiemuroita elämässä, enempi ja vähempi. Suunta kuitenkin kohti vanhuutta, aina.

Ohessa kuva eräästä koivusta matkani varrella, johon kiinnitin huomioni, tällä kertaa tarkemmin. Monasti olen puun ohittanut, useasti sitä kuvannut, vaan ensikertaa kiinnitin huomioni oksien ja rungon muotoon.
Liekö syynä ollut keväällä lehtien puhkeaminen, kesällä lehtien runsaus, syksyllä pimeys ja talvella lumisuus, että en tuota kohtaa puusta ole erityisemmin huomioinut.
Vai, ovatko ajatukseni olleet jossain muualla ja/tai katse maassa, ohittaessani puun. Hm, mitäpä tuohon sanoisi. ..
Herää kysymys, mitä erityistä tässä puussa on, koivu, mikä koivu. Niin, koivuhan se on. Mutta kun katselee puun oksia, tulee ajatus, miksi oksat kääntyvät, niin kuin kääntyvät? Onko latvus joskus taittunut? Onko lintu istunut oksalla, joka on aikanaan ollut hento, linnun painosta kääntynyt, oksan jäädessä pysyvästi linnun aikaansaamaan asentoon?



Mene ja tiedä, ihmisen elämässä on monenmoisia kiemuroita, kiemuroita on moneksi myös luonnossa, osa luonnon omia aikaansaannoksia, osa ihmisen tekosia.

Koivu kuitenkin jatkaa eloaan, asettuen jälleen talvilepoon, herätäkseen taas uuteen kevääseen.
Vuodesta toiseen, kunnes kuihtuu pois. Ellei ihminen sitä ennen käy kaatamassa.

Kuvattu Vantaalla marraskuussa 2013.